torstai 31. toukokuuta 2012

Huumorin ihmeellinen maailma


Voi kuinka lystiä meillä oli Leikolan Ismon keikalla!!! Aivan mielettömän bläjäyksen meille tarjoili.Read MoreVoi kuinka lystiä meillä oli Leikolan Ismon keikalla!!! Aivan mielettömän bläjäyksen meille tarjoili. Ismo paneutui myös parisuhteeseensa ja on löytänyt mukavia asioita naisen elämästä. Me niiiiiin samaistutaan hänen kihlattunsa elämään. Meille on kanssa rasvaaminen tärkeää ja penkinlämmittimet auttaa ääreisverenkiertoamme. :D Mukavia ajatuksia löytyi myös perheen perustamisesta. Ismolle vain ihan vinkkinä, että tulet todellakin saamaan monen monta sketsiä, kun teille pienokainen joskus syntyy.

Jännityksellä odotamme mitä kaikkea Ismo meidän päiden menoksi keksii.

P.S. Ismo, missä meidän rahat viipyy? Aikuisviihdevideot tulivat jo kyllä perille! ;D

Jäimme miettimään myös miten huumori on ihmeellinen taiteenlaji. Miehet saavat revitellä sekä käyttää todella brutaaliakieltä ja sille nauretaan. Mikäli nainen tekee samoin, niin sitä kauhistellaan ja taivastellaan. Tätä emme pohtineet mitenkään feministisessä mielessä, vaan ihan vain siksi, että tuollainen "jeesustelu" ärsyttää.
Olemmeko jotenkin huonoja naisia ja äitejä, kun meitäkin naurattaa pissakakkahuumori sekä alapääjutut? Huomasimme, että kyllä naiset nauroivat ihan samalla tavalla Leikolan keikalla...mutta mitä tapahtuu, kun asioista alkaa heittämään läppää nainen? Onko naisen komiikka sitä, että tekee itsensä tyhmäksi? Toisaalta joku vitsi meni näin:

Mies sanoo Jumalalle: "Jumala, miksi teit naisesta niin kauniin?"
-Jumala vastaa: "Jotta te miehet rakastuisitte naisiin."
"Mutta Jumala", mies jatkaa," Miksi sitten teit heistä niin tyhmiä?"
Jumala sanoo: "Jotta hekin rakastuisivat teihin."

Tällaisen havainnon teimme, kun mietimme nais-koomikoita. Toki löytyy myös muitakin, mutta nämä naiset eivät ole yhtä suuressa kansansuosiossa tai tunnettuja. No, tähän voimme todeta, että meitä ei voi tuohon muottiin asettaa sitten mitenkään ja ei kannata edes yrittää.

Sama homma jatkuu työelämässä. Miehen toilailut ja vitsailut työpaikalla sallitaan, mutta naisen tulee käyttäytyä hillitymmin.

Me Äireet haluamme olla omana itsenämme ja jopa nauraa vaikeillekin asioille sekä säilyttää "sairaan" huumorintajumme!

Nainen ja mies poliisiratsiassa

Esko oli vaimoineen liikenteessä, kun poliisi pysäytti auton.

- Mikä hätänä? Kysyi mies poliisilta.
- Ajoitte kahdeksaakymppiä viidenkympin rajoitusalueella.
- Ei pidä paikkaansa, ajoin korkeintaan kuuttakymppiä.
- Mutta Esko, sinähän ajoit kahdeksaakymppiä, ehti vaimo väliin.
- Saatte myös sakot rikkinäisestä takavalosta.
- Onko se rikki? En ole lainkaan huomannut.
- No mutta Esko, olet tiennyt jo viikkoja, että se on rikki.
- Lisäksi saatte rikesakon, koska ajoitte ilman turvavyötä.
- Otin sen pois juuri, kun te kävelitte autoa kohti.
- Hah! Ethän sinä ole ikinä käyttänyt turvavyötä!
- Pidä nyt jo akka se turpas kiinni!
- Anteeksi Rouva, mutta käyttäytyykö miehenne aina tuolla tavalla, kysyi poliisi hämmästyneenä.
- Ei toki. Vain silloin kun hän on humalassa.

Että näihin kuviin ja tunnelmiin! Äireet rakastaa myös miehiä ja erityisesti aviomiehiään! <3

tiistai 29. toukokuuta 2012

Matka jatkuu

Näin se reissu etenee ja Sahalahti koluttu läpi. Liftaaminen onnistui mukavasti, kun saimme suloselta Jennalta kyydin Aapiskukkoon. Olisimme kyllä voineet ottaa Jenskuliinin mukaan reissulle, mutta puku oli unohtunut työpaikalle. ;-)

Pälkäneeltä meidät kyytiin poimi Taikuri Luttinen golfmailoineen. Voiko olla herttasempaa taikuria...Luv Juu Jarmo! Tulemme luoksesi kyllä myöhemmin. Päätimme siis poiketa reitiltä ja käydä tsekkaamassa Bar Ankkalinnan Nastolan Mäkelässä. Mukava isäntä Hannu saikin meistä illan viihdettä, kun treenasimme tulevaa tanssiesitystämme. Niin ja Kati sai myös riittävästi juustoa leipänsä päälle sekä muutenkin kokea tulisia hetkiä!
Näimme myös aamulla euroopan erikoisimman kuskin joka roikkui puoliksi ulos auton ikkunasta, kun halusi meitä iloisesti tervehtiä. Et terkkuiiiiiiii vaan Saijalle! <3
Ai niin, KIITOS myös Hakonen Palveluiden rohkealle ja komealle Pekalle, joka poimi meidät kyytiinsä aamulla!

Nyt matka jatkuu kohti pääkaupunkia ja uusia seikkailuja!

maanantai 28. toukokuuta 2012

Se o menoa ny!

Tyylillemme uskollisina huomasimme kellon olevan 11.20 ja aloitimme pakkaamisen pienessä paniikissa. Toisaalta poikkesimme tavanomaisesta sillä, että emme olleet myöhässä, vaan tällä kertaa ehdimme jopa antaa halipusut miehillemme ja lapsukaisillemme.

Tästä se siis lähtee MEIDÄN suuri seikkailu!!!

Tassuttelimme Morvantietä ja kas kummaa...turkulaisethan ne sieltä köröttelivät ja kaappasivat meidät kyytiinsä. "Olevinaan- Timppa" (huomatkaa, nimi muutettu) ja hänen kaksi insinööri-ystäväänsä viihdyttivät meitä Orivedelle saakka. Jokainen osaa varmasti kuvitella suuren kärsimyksemme (kolme turkulaista insinööriä)...ja tunti heidän kanssa samassa autossa. Mikä voisi olla pahempaa?!? :D

Alle tunnin kärvistelimme auringonpaahteessa hämmästellen jättireppujamme. Prinsessoja kun olemme, niin ajattelimme sitten soittaa ihanalle Jamesille, että tulisiko hakemaan meidät Sahalahteen perheensä luokse....ja Jameshan tuli, koska vaimo käski. ;-)